Nyt tyttö stressaa, stressaa ja stressa ja stressaa, kannussa shampanjaa...ja niin edespäin. Häästressi alkaa olla parhaimmillaan - tai pahimmillaan, niin kuin kliseisesti sanotaan. Tai ainakin niin olen kuvitellut. Puolisko ainakin hymyilee hivenen touhuiluilleni ja hermostumisilleni. Tänään sain kuitenkin kuulla myös ihan toisenlaista viestiä kaasoltani - otankin lunkisti, en hötkyile enkä murehdi turhia. Kumpaa uskoa? Miestä vai kaasoa, joka kaiken lisäksi on siskoni?

Tarinalla taitaa ollakin kaksi puolta. Se, minkä mieheni tulkitsee stressaamiseksi, onkin ehkä naisen silmissä normaalia asioiden suunnittelua ja järjestelyä. Kun itse istahdin (tämä kertonee jostakin - mulla on aikaa istahtaa hetkeksi mietiskelemään itseäni ja elämääni) pohdiskelemaan häähömpötystäni, niin aika huolettomasti sitä koko touhuun taitaa loppujen lopuksi suhtautua. Nyt kun kaikki tärkeät asiat on kunnossa, niin periaatteessa juhlat on jo järjestetty. Oma puku, miehen puku, pappi, esteettömyystodistus, sormus, ruoka ja juoma, hääpaikkaa unohtamatta - mitä muuta sitä itse asiassa tarvitaan. Kun tuohon ollaan jo lisäksi hoidettu musiikki, osa koristeista on valmiina (ja jos ne mystisesti tuhoutuvat, niin juhla tulee silti) ja istumajärjestys on myös valmis, niin käytännössähän loppu on pelkkää kosmetiikkaa. Se, kuka sanoo mitä ja missä välissä, on aika sama - itse asiassa olen siirtänyt näistä asioista huolehtimisen muille. Joten kas kummaa, häät voivat tulla - morsio on valmis. :)

Luonnollisesti kuitenkin osallistun aktiivisesti edelleen suunnitteluun ja tekemiseen, sehän nyt on selvää. Mutta on jotenkin kiva huomata, että hei, asiat on mallillaan, enää ei tarvitse huolehtia.

Sen verran kuitenkin tuo kahden viikon päässä siintävä päivä arkeen vaikuttaa, että tälläkin hetkellä tepastelen kotona hääkengät jalassa. <3

Perhosia vatsassa,

Ope